Se mitä tämän jälkeen tapahtui oli kuin unta. Moneen päivään, viikkoon tai kuukauteen en tiennyt mitään ajasta tai paikasta. En edes tiedä miten pitkään sitä jatkui. En tiedä mikä vuodenaika tai vuorokaudenaika oli, sillä olin menettänyt ajantajuni ja kykyni hahmottaa tapahtumia ympärilläni. Tunnistin arkipäivät ja pyhät siitä että kaduilla oli enemmän tai vähemmän liikennettä. Kun liikkeet olivat kiinni oli todennäköisesti pyhä ja kun ne olivat auki oli todennäköisesti arki. Välillä oli valoisampaa, joten silloin oli todennäköisesti kevät tai kesä, ja kun oli pimeää oli syksy tai talvi. Jos oli kylmää oli kylmää, minulla ei ollut koskaan lämmin. Maailma ympärilläni jatkoi elämää ja minä olin irrallaan kaikesta. Olin poissaolevana läsnä mutta en tässä ajassa enkä paikassa. Ensin odotin häntä tulevaksi, odotin viestiä ja odotin puhelua, mutta niitä ei kuulunut. Sitten aloin pikkuhiljaa vaipua epätoivoon. Ajattelin mitä hänelle on tapahtunut, sillä aivan varmasti hän olisi ottanut yhteyttä jos se olisi ollut mahdollista. Miksi hän ei siis ilmoittanut itsestään mitään tuntui oudolta. Oliko hänelle tapahtunut jotain vakavaa josta syystä hän ei voi ottaa yhteyttä. Hän kyllä laittaisi edes jonkinlaisen viestin, olisipa sen sanoma sitten myönteinen tai kielteinen tiedän että hän ei jättäisi ilmoittamatta itsestään. Ensin olin toiveikas ja odotin, sitten aloin vaipua epätoivoon enkä enää edes odottanut. Usein iltaisin käperryin kylmiin lakanoihin ja itkin itseni uneen, olin menettämässä elämäni halun eikä millään enää ollut merkitystä.
Ystäväni alkoivat tulla epäluuloisiksi kun en enää halunnut tavata ketään. En enää lähtenyt heidän mukaansa ja jos lähdin oli hiljainen ja iloton. Usein poistuin seurueesta kesken illan ja palasin tyhjään kotiin. Poltin kynttilöitä ja muistelin kaikkea tapahtunutta. Ensin kaikki oli hyvin todellista ja halusin selvittää asiat. Sitten tapahtumista alkoi tulla epätodellisia enkä enää jaksanut ajatella mikä on totta ja mikä kuviteltua. Lopulta ajattelin että ehkä kaikki on vain mielikuvitusta ja unta, olen kuvitellut kaiken eikä mitään ole koskaan todellisuudessa edes tapahtunut. Aika ajoin kuitenkin törmäsin asioihin jotka muistuttivat minua menneestä enkä voinut uskotella itselleni että kokemani todellisuus oli vain mielikuvitusta ja unta. Välillä olin hyvin ahdistunut enkä halunnut uskoa todellisuutta todeksi. Sitten tulin masentuneeksi ja lopulta millään ei enää ollut mitään väliä. Halusin jättää kaiken taakseni ja jatkaa eteenpäin, mutta sekään ei ollut mahdollista sillä muistot olivat niin vahvoina mielessäni etten pystynyt pyyhkimään niitä pois millään tavanomaisella ja arkipäiväisellä. Olin kuin juoksupyörässä, välillä juoksin itseni uuvuksiin ja välillä olin kuin lamaantuneena paikoillani voimatta tehdä elettäkään.
Joskus unessa näin hänet, tunsin hänen kosketuksensa ihollani ja tuoksunsa vuoteellani. Joskus havahduin siihen että hänen suortuvansa kutittivat hengitystäni ja aloin haroa hänen päätään tyynyltä, mutta se oli tyhjä. Unen läpi kuulin joskus hänen naurunsa ja sanat joita hän lausui oudolla kielellään yrittäen opettaa minulle lauseita. Näin unta siitä miten hän tulisi väkijoukosta eteeni, katsoisi minuun ja hymyilisi, mutta kun avasin silmäni oli edessä pimeä tyhjyys. Olin kuulevinani hänen askeleensa ja liikkeensä aamuvarhaisella, joskus sieraimiini tunkeutui tuoksuja keittiöstä juuri ennen heräämistäni. Mutta kun avasin silmäni oli huone tyhjä eikä hänestä jälkeäkään. Kun suljin silmäni ja ajattelin häntä palautuivat mieleeni muistot hänestä. Olemus, liikkeet ja valovoimaisuus joka veti minua puoleensa jo kaukaa. Ja miten olisin halunnutkaan painaa pääni hänen niskakuoppaansa, suudelmin laskea selän nikaman yksi kerrallaan, antaa sormieni vaeltaa hänen pehmeällä ihollaan, painautua häntä vasten ja nukkua pitkälle aamuun heräten sälekaihtimien takaa pilkistävien auringonsäteitten lämpöön. Vain unessa voin enää tuntea hänen läsnäolonsa, mutta valveilla olin yksin. En halunnut herätä enää, halusin vain nukkua ja olla unissani hänen kanssaan.
Aloin tuntea itseni ulkopuoliseksi kaikkeen arkipäiväiseen. Todellisuudentajuni oli katoamassa enkä saanut enää otetta mistään. Jokin sisälläni sai minut tajuamaan että tämä ei ole oikein ja että näin ei voi jatkua on tapahduttava jotain, mutta mitä. En löytänyt ulospääsyä joten annoin itseni ajautua tajunnanvirran mukana. Välillä tunsin olevani lähes normaali ja tulin jotenkuten toimeen arkipäiväisten asioiden hoidossa, mutta aika ajoin ja kerta kerralta yhä syvemmin vaivuin epätoivoiseen uneliaaseen tilaan joka oli jotain jota ei voi sanoin selittää. Joskus kun katsoin itseäni peilistä en nähnyt mitään. Sama tapahtui usein kun meni kaupungille, löysin itseni paikoista joihin minun ei ollut ollut tarkoitus mennä. Harhailin jossain tulematta koskaan perille siihen paikkaan johon olin menossa, jos edes olin menossa minnekään. Ei ollut mitään suuntaa, ei aikaa eikä paikkaa joka olisi ollut minulle tärkeä, joten kuljin omia polkujani ja törmäilin asioiden ja tilanteiden keskellä kuin ulkopuolinen. Toisinaan havahduin hetkeksi, mutta hyvin nopeasti halusin pois. Halusin unohtaa ja olla olematta paikalla tai edes olemassa. Välillä unohdin hänetkin ja mietin oliko häntä edes ollut olemassakaan ja jos oli niin oliko hän todellinen vai vain unta. Jos hän oli ollut olemassa, oliko häntä enää ja jos oli, oliko hän enää se sama jonka minä kerran kohtasin. Minulla oli kuitenkin valokuva, joten hänen oli ollut pakko olla totta. Minä tiesin nimen ja tiesin jopa osoitteen, joka joskus oli totta, mutta ei enää. Hän oli siis ollut olemassa minulle ja minä hänelle ja mitä enemmän mietin sitä varmempi olin että hän on edelleen, mutta missä ja minkälaisena en voinut tietää.
Vähitellen kaikki muuttui hyvin epätodelliseksi vaikkakin minulla ehkä oli jotain todistusaineistoa minulla ei ollut mitään millä olisin voinut todistaa itselleni että se minä tunsin ja koin oli edelleenkin todellisuutta. Voiko olla niin että todellisuus voi muuttua tarinoiksi ja tarinat muuttuvat ajan myötä epätodellisiksi, joten mitään totuutta ei siis ole olemassakaan. Masennuin, en halunnut enää syödä enkä juoda. En halunnut enää mitään, halusin lakata olemasta olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti