Yhdeksäs

Eräänä iltana olimme tapamme mukaan sopineet tapaamisesta ravintolassa. Hän oli myöhässä. Odotin ensimmäisen puoli tuntia ja aloin miettiä oliko hän ehkä muistanut tai ymmärtänyt ajan väärin. Ehkä hän oli vain myöhässä, mutta se ei ollut hänen tapaistaan. Kun tunti oli kulunut olin jo hermostunut, jos hän olisi muistanut ajan väärin hän olisi jo tullut istuisimme tässä vastakkain ja miettisimme mitä tilaamme. Olisiko hän unohtanut kokonaan että tänään olimme sopineet tapaavamme ravintolassa. Mietin sitä, mutta tulin siihen tulokseen että hän olisi kyllä muistanut. Miksi hän ei ilmoittanut mitään myöhästymisestään, tai siitä että suunnitelmaan oli ehkä tullut jokin muutos, alkoi tuntua minusta oudolta. Odotin vielä puoli tuntia ja sitten totesin että on täytynyt tapahtua jotain, hän olisi jo tullut tai ainakin ilmoittanut jotain. Lähdin, kävelin kotiin, mutta kun kadulla katsoin ikkunaa ei siellä näkynyt valoa joten hän ei ollut sielläkään. Jos hänelle on tapahtunut jotain, miksi hän ei ilmoita, vai onko tapahtunut jotain ettei hän ehkä kykene itse ilmoittamaan. Jos hän ei ilmoita ei kukaan mukaan voi ilmoittaa sillä hän ei ehkä pysty edes pyytämään että joku ilmoittaisi. Menin sisään, asunto oli tyhjä eikä hän ollut edes käynyt siellä, joten hän ei ollut edes tullut. Hänelle on täytynyt tapahtua jotain todella vakavaa. Mietin mitä tekisin, mihin ottaisin yhteyttä ja mistä hänet ehkä voisin löytää. Jos hänelle on tapahtunut onnettomuus hän tarvitsee minua ehkä juuri nyt, mutta en tiedä mistä alkaisin etsiä häntä. Katoamisilmoituksen voi tehdä vasta vuorokauden kuluttua, joten poliisiin minun ei vielä kannattaisi ottaa yhteyttä. Mutta jos on tapahtunut onnettomuus voisiko poliisi ehkä tietää jotain ja kertoisivatko he minulle sillä olenhan ventovieras, en ole sukulainen.

Istuin alas ja ajattelin että odotan vielä jonkin aikaa ennen kuin teen mitään. Jos hän on vain myöhässä hän on nyt mennyt ravintolaan, mutta kun ei löydä minua sieltä hän tulee ehkä tänne. Laitan valon päälle että hän näkee jo kaukaa että olen kotona. Aika kuluu hitaasti ja odotan. Kuulen ääniä kadulta ja rappukäytävästä, mutta ketään ei tule. Olen levoton, en tiedä mitä minun pitäisi tehdä ja voisinko tehdä jotain hänen hyväkseen. Alan pelätä pahinta, kaikkein pahinta, ja se saa minut entistä hermostuneemmaksi. Vaellan pitkin huoneita, tuijotan ikkunasta, kuuntelen ääniä ja odotan häntä tulevaksi. Mietin että tämä ei ole mitenkään hänen tapaistaan, joten jotakin todella vakavaa on täytynyt tapahtua. Se saa minut entistä levottomammaksi ja alan olla jo niin huolestunut että en osaa ajatella asioita järkevästi. Minun on yritettävä rauhoittaa itseni jotenkin, sillä tällaisena minusta ei ole mitään hyötyä. Keitän teetä ja sytytän kynttilät. Istun pöytään ja nautin kupillisen kuumaa teetä. Jos pahin on tapahtunut en voi sille enää mitään ja jos jotain vielä voin minun on oltava rauhallinen ja valmis kohtaamaan totuus tulee se sitten millaisena tahansa. Kello käy ja on jo puoliyö. En voi enää tehdä mitään joten käperryn sohvalle odottamaan. Jos hän ei tule hän soittaa ja selittää kaiken, mutta tiedän jo sisimmässäni että hän olisi jo soittanut jos olisi voinut, joten nyt on kyse jostain sellaisesta joka ei ole hänen vaikutusvallassaan ja se tekee minut hyvin levottomaksi.

Sitten puhelin soi, on jo aamu. Vastaan nopeasti ja se on hän. Hän on ensin hiljaa, hänen äänensä tulee kuin jostain syvältä maan alta kun hän kertoo olevansa poliisiasemalla. Hän saa soittaa vain tämän yhden puhelun, hän ei kerro syytä miksi hän on siellä, mutta hänet on pidätetty. Lähden heti asemalle. Menen kävellen, sillä matka ei ole pitkä. Tulen asemalle ja pyydän saada tavata hänet. Virkamies katsoo minuun kysyvästi ja tiedustelee kuka olen, pyytää sitten istumaan ja odottamaan. Istun alas käytävällä olevalle tuolille. Hengitän syvään, tämä paikka ahdistaa minua, mutta olen varma että kaikki on selvitetty puolessa tunnissa ja pääsemme pois täältä. Tässä täytyy olla jokin väärinkäsitys, joten mitään epäselvyyttä asian suhteen ei ole. Ehkä hän saa sakot ja asia on sillä hoidettu. Odotus jatkuu ja alan jo hermostua hieman, kävelen uudelleen tiskille ja kysyn koska saan tavata hänen. Virkamies on nyt eri ja katsoo minua kysyvästi. Hän soittaa puhelun jonnekin ja pian käytävää astelee siviilipukuinen poliisi. Hän tulee tiskin taa ja kysyy kuka minä olen. Alan jo hermostua ja kerron että haluan tavata hänet ja miksi ihmeessä häntä pidetään täällä. Poliisi katsoo minuun pitkään ja pyytää seuraamaan. Menemme käytävän päähän, siitä ovesta alas portaat ja minut ohjataan tapaamishuoneeseen. Hän pyytä minua odottamaan. Istun alas. Huoneessa on lasiseinän jonka molemmin puolin on kapea pöytä ja tuolit vastakkain. Istun siinä ja tuijotan eteeni ymmärtämättä mistä tässä oikein on kysymys, mutta ajattelen että kaikki selviää kyllä ja voimme kohta lähteä täältä yhdessä pois.

Hänet tuodaan lasin taa. Hän näyttää väsyneeltä on tuskin nukkunut silmällistäkään ja hänen kasvonsa ovat ilmeettömät, sellaisena en ole nähnyt häntä koskaan. Hän istuutuu minua vastapäätä ja me vain tuijotamme toisiamme silmiin. Hänen kauniit silmänsä ovat valottomat ja väsyneet, minun tekisi mieli ottaa hänet syliini ja suudella valo hänen silmiinsä, mutta välissämme on seinä emmekä voi koskettaa tosiamme. Katson häntä kysyvästi mutta hän ei sano mitään, tunnen miten kyynel vierähtää tahtomattani poskelle enkä tee elettäkään pyyhkiäkseni sitä pois. Kysyn häneltä mitä hänelle on tapahtunut, mutta hän ei vastaa, vain kyyneleet vierivät hänen poskilleen. En voi tehdä mitään hänen hyväkseen. Painan käteni vasten lasia vaikka siitä on kieltomerkki seinässä. Hän nostaa kätensä ja painaa sen lasin toiselle puolelle kättäni vasten. Lasi on kylmä enkä voi tuntea hänen kätensä lämpöä, en sen hellää kosketusta, en hänen sormiensa pujottautumista omieni lomaan, enkä herkkää puristusta jolla hän yleensä ottaa käteni käteensä. Tunnen syvää ahdistusta, hengitykseni on katkonaista ja kyyneleet sumentavat katseeni niin että tuskin näen häntä. Ajattelen että minun pitäisi olla vahva ja selvittää tilanne mutta murrun täysin enkä saa sanaakaan suustani. En tiedä kauanko tapaamisemme kestää, mutta poliisi tulee sanomaan että aika on loppu. Saan hädin tuskin soperrettua hänelle että kaikki kyllä järjestyy ennen kuin hänet viedään pois.

Seuraavana päivänä menin uudelleen poliisiasemalle. Olin päättänyt että nyt tämä asia on selvitettävä. Samat rutiinit toistuivat ja odotin taas yli puoli tuntia kunnes poliisi tuli. Hän katsoi minuun hyvin tutkivasti ja kysyi mitä asia koskee vaikka hän aivan hyvin tiesi miksi olin siellä. Sanoin haluavani tavata hänet ja että haluaisin nyt todellakin tietää mistä on kyse. Poliisi sanoi ettei hän voi kertoa mitään tutkinnallisista syistä ja pyysi minua tulemaan huoneeseensa. Hän pyysi minua esittämään henkilöllisyystodistukseni ja kaivoin passini esiin. Kysyin mitä tämä tarkoittaa, mutta hän ei vastannut mitään. Hän tutki passini tarkkaan ja sanoi että kyseessä on vain rutiiniluonteinen toimenpide ja antoi sitten asiakirjan takaisin minulle. Hän katsoi minua hyvin tutkivasti ja epäilevänä kysyen mistä minä tunsin epäillyn. Epäillyn, toistin kysyvästi ja sanoin että ei hän ole mitään tehnyt ja että hän on ystäväni olemme tunteneet jo kauan ja tiedän todellakin että hän ei ole tehnyt mitään. Poliisi näytti hämmentyvän hieman puheistani, mutta jatkoi kysyen että olinko kenties matkusta lähiaikoina ulkomailla ja missä olin käynyt. Kerroin etten ollut käynyt missään ja ihmettelin miten se tähän asiaan voisi kuulua, enhän minä tietääkseni ole tehnyt mitään. Poliisi huomasi ärtyneisyyteni ja sanoi että kuten hän mainitsi kyseessä ovat vain rutiiniluonteiset kysymykset eikä minua luonnollisestikaan epäillä mistään, mutta että tämä on vain varotoimenpide eikä asiaan näin tarvitsisi palata enää myöhemmin. Pyysin nyt saada tavata hänet ja keskustella hänen kanssaan sillä jos kerran poliisi ei voi kertoa antakaa edes hänen kertoa mistä on kyse. Poliisimies näytti hiukan vakavoituvan, nojautui eteenpäin pöytänsä yli ja sanoi ettei hän ole enää täällä. Olin hämmästynyt ja kysyin missä hän sitten on. Poliisi sanoi ettei hän voi kertoa enempää joten keskustelumme päättyy nyt tähän. Kysyin mihin voisin ottaa sitten yhteyttä saadakseni tietää missä hän on jos kerran minulle ei täällä voida sitä kertoa. Poliisi vetäytyi tuolissaan taaksepäin ja sanoi että voisin ehkä tiedustella suurlähetystöstä, mutta että hän ei voi auttaa minua asiassa sen enempää.

Olin kuin unessa kun kävelin asemalta kaupungille. En tiennyt minne mennä ja mitä tehdä. Tämä oli kaiken loppu.