Ensimmäinen

Takassa palaa tuli, mietin miten kertoisin tästä. Mistä aloittaisin ja onko tarinani tarua vai totta. Aikanaan luin runon, kreikkalaisen runoilijan kirjoittaman, jossa käsiteltiin kieltäytymistä ja sanaa ei. Runon nimi taisi jopa olla lyhyesti ja ytimekkäästi ei. Siinä oli kohta joka meni suurin piirtein näin: "se joka sanoo ei, sanoo sen vakaumuksensa tunnossa. Epääjä ei kadu vaikka se ei, se oikeakin, painaa häntä hänen elämänsä loppuun saakka." En tiedä, olisiko tarinani ollut totta jos en olisi sanonut ...

Kun ihminen alkoi viestittää tapahtumia ja tuntojaan hän käytti ensin tulta. Tulet kertoivat saapuvasta vihollisesta, tai vain jostakusta saapuvasta, sillä ethän voi tietää onko hän vihollinen tai ystävä ennen kuin olet kohdannut hänet silmästä silmään, kädestä käteen, suudelmasta suudelmaan tai miekasta miekkaan. Intiaaneilla, siis ainakin intiaaneilla, oli käytössään savumerkit. Niiden lähettämiseen toki tarvittiin tulta, mutta niillä voitiin jo savupilvien koon, muodon ja tiheyden mukaan viestittää oliko tulija ystävä vai vihollinen. Oliko edessä kenties jotain muuta, uusia tuulia tai tulevia tapahtumia. Tulta voi käyttää lähinnä pimeään aikaan eli öisin ja savua valoisaan aikaan eli päivisin. Sateella tuli syttyy hitaasti ja savu nousee ehkä paksumpana mutta hitaammin. Nämä olivat siis hyvin alkeellisia viestintämuotoja ja ympäristö ja sääolosuhteiden mukaan käytettävissä.

Sitten tuli rumpu. Rummun voi toki polttaa, se lämmittää hetken, saat aikaan tulen ja savua, mutta sen jälkeen jää vain hiljaisuus. Rummulla voit viestittää niin öin kuin päivin. Tuulen suunta ja sää muuttaa viestiä, mutta rumpu on käytännöllisempi ja antaa enemmän vaihtoehtoja viestiä erilaisia asioita.

Päätin viedä hänet sirkukseen, koska kaupungissa vieraili juuri silloin sirkus. Sirkus on kansainvälinen ja kulttuurista riippumaton taiteen muoto, joten ymmärtämättä kieltä se viestii jotain. Sirkuksessa on niin savua, tulta kuin rumpuja, joten päätin viedä hänet sirkukseen. Akrobatia, tulen nielijät, eläimet ja taidokkaat pellet, niistä koostuu ja niissä peilautuu koko elämän kirjo. Se on siis paras tapa viihdyttää häntä joka tulee kaukaa, puhuu eri kieltä ja on kokemuspohjaltaan erilainen, mutta silti se sama kuin kuka tahansa meistä. Ihmisiä yhdistävät monet asiat, mutta erottavat yhä useammat, mitä alkukantaisempi yhteinen kokemus on sitä enemmän se voi yhdistää erilaisia ihmisiä. Niin ajattelin.

Kun tapasimme ensimmäisen kerran hän teki minuun vaikutuksen. En ymmärtänyt mitä se oli ja ajattelin että tulkitsisin ehkä jotain väärin, mutta nyt ajattelin että ehkä sirkuksen ja sen kokemuksen kautta voisin päästä alkulähteelle ja selvittää kaiken. Hän oli erilainen kuin kaikki ennen tapaamani ihmiset ja minä olin sentään tavannut paljon ihmisiä. Eri kulttuureista ja eri mantereilta. He olivat erilaisia niin luonteeltaan, käytökseltään kuin taustoiltaan, mutta kaikki me olimme ihmisiä, joten jokin alkukantainen meitä edelleen yhdisti. Jotkut olivat rikkaita ja jotkut köyhiä, mutta silti he olivat kaikki samaa sukua ja puuta. Ihmisiä kaikki tyyni.

Hän oli erilainen ja halusin ottaa selvää hänestä. Halusin tietää mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, aivan kuin runossa halusin tietää mikä tarkoittaa kyllä ja mikä ei. Jotta voi tehdä valinnan näiden kahden äärimmäisen vaihtoehdon välillä on mentävä äärimmäisyyden äärelle ja minulle se oli sirkus. Sirkus on huvia, mutta se on huvia joka perustuu osin äärimmäiseen totuuteen ja osin vilpilliseen taikaan. Sen oivaltaminen ja totuuden löytäminen siitä voi johtaa totuuteen jota ei arkipäivän elämässä ehkä koskaan kohtaa. En tiedä olenko oikeassa, mutta asiasta on otettava selvää ja nyt on sen aika.

Suunnittelin kaiken tarkkaan, oli lokakuu ja kylmä aika. Sirkus on teltassa ja siellä tulee syksyllä kylmä, joten otin sen huomioon. Päätin pukea ylleni hiukan ylimääräistä sillä aavistin että hänelle tulisi kylmä ja silloin voisin antaa hänelle jotain lämmintä päälleen. Sen lämpimän täytyy olla jotain henkilökohtaista, jotain sellaista joka ei näytä suunnitetulta ja tekee häneen vaikutuksen pelkällä arkipäiväisyydellään. Siihen täytyy liittyä myös jokin sanoma joka tekee häneen vaikutuksen, saa hänet miettimään ja ehkä hiukan kiinnostumaan sinusta ja siitä kuka olet, mistä tulet ja mitä mielessäsi liikkuu. Tällainen suunnitelmallisuus voi tuntua suorastaa rikolliselta, mutta jos sen tarkoitus on pelkästään hyvä katson että se on sallittua.

Valitsi kaulahuivin. Sellaisen lämpimän ja arkisen, tai ei niin arkisen, mutta kuitenkin sellaisen jota itse käytän myös arkisin. Liinaan liittyy myös tarina jonka voin kertoa jos hän kysyy sitä, joten siitä on myös tarinan juureksi. Mutta jos hän ei kysy se riittää että saan kietoa sen hänen harteilleen. Liina tuoksuu käyttämälleni parfyymille koska se on vasten kaulaani jolle yleensä laitan pari pisaraa aamuisin, joten siinä on minun ominaishajuni. Hän aistii sen kun liina on hänen kaulallaan, joten jos hän pitää siitä se tekee vaikutuksen, ja jos ei sille ei voi mitään. Riskinsä siis kaikessa, mutta nythän onkin kyse totuuden selvittämisestä eikä todellisuuden luomisesta, jos saan huomauttaa.

Menemme siis sirkukseen. Väliajalle asti kaikki menee hyvin, ohjelmisto on mielenkiintoinen ja meillä on hauskaa, siis ainakin näennäisen hauskaa vaikka temput voivatkin olla vaarallisia, pelottavia ja jopa järkyttäviä toisinaan. Toisinaan voit sääliä eläimiä tai tuntea tuskaa jonkun puolesta, mutta yleensä ihmiset menevät sirkukseen kepeällä mielellä vailla huolia ja murheita, joten todennäköisesti suhtaudumme kaikkeen positiivisin mielin. Jännittävässä kohdassa voimme turvautua toisiimme ja kokea yhteistä pelkoa, iloa tai pettymystä, jos niin käy. Kuitenkin siinä noin väliajan tienoilla, kun ensijännitys laukeaa, hänelle varmasti tulee kylmä. Tai ainakin voin kysyä sitä. Todennäköisesti hän on edes hiukan viluinen, koska en ole varottanut häntä viileydestä ja hän ei ole osannut varautua koleuteen kun istumme pitkään paikoillamme lähes liikkumattomina. Siinä vaiheessa kysyn onko kaikki hyvin ja onko sinun kenties kylmä ja siitä tarinamme alkaa.

Kiedon liinan hänen hartioilleen ja voin jo kuvitella lämpimän hymyn hänen kasvoillaan. Liina sinänsä ei ehkä lämmitä kovin paljon, mutta jo pelkkä kaunis ajatus saa veren kiertämään. Hän ehkä siirtyy vähän lähemmäs, tai sitten minä teen niin, tai kenties molemmat meistä rohkaistuvat lähenemään toisiaan. Läheisyys tuo lämmön tunteen ja viimeistään siinä vaiheessa koleus lakkaa olemasta meidän välillämme. Koska meistä näin tuon liina välityksellä on tavallaan tullut yhtä voimme vapautuneemmin keskustella vähemmän jokapäiväisistä aiheista. Kerron hänelle tarinan, se on tarina tulesta, savusta ja rummusta. Tämä tarina sopii tilanteeseen hyvin koska olemme sirkuksessa ja sirkuksessa on aina niin tulta, savua kuin rumpuja. Väliaika on lyhyt kun mielikuvituksellinen tarina täydentää sirkuksen ohjelmaa, ja jos tarina jääkin kesken ja on hänestä kiinnostava hän varmasti haluaa kuulla sen loppuun myöhemmin. Näin tarina jatkuu ja jos olen taidokas kertoja se jää joka kerta hiukan kesken ja joudumme jatkamaan sitä myöhemmin.

Väliajan jälkeen tulee yleensä sirkuksen huippunumero, vai tuleeko. Jos ei tule on se joka tapauksessa jännittävä ja mielenkiintoinen. Kun jännitys tihenee ja lisääntyy tulee meille tarve hivuttautua hiukan lähemmäs toisiamme aivan kuin turvataksemme olomme. Me emme ole yksin, meillä on toisemme ja turva tosissamme. Jos tunnelma jostain syystä latistuisi voisin kuiskata hänen korvaansa kenenkään kuulematta ja kysyä vain yksinkertaisesti: onko kaikki hyvin. Luonnollisesti hän vastaa että on. Ehkä jatkamme jakamalla toisillemme pieniä huomionosoituksia tai sitten vaan keskitymme ohjelmaan, mutta todennäköisesti ainakin luomme katseita jos emme ehkä sano mitään. Katseet puhuvat paljon, enemmän kuin korviin kuiskitut sanat, jotka voidaan niin usein ymmärtää väärin.

Ja sitten ohjelmisto tietysti päättyy. On aika ottaa seuraava askel. Poistumme teltasta, hänellä huivini harteillaan. Koska ulkona on kylmä hän luonnollisesti pitää huivia ja jos hän vaikka tarjoisikin sitä takaisin, kieltäytyisin kohteliaasti. Kävelemme ensin joukon keskellä mutta myöhemmin tiemme erkaantuu pääjoukosta ja jossain vaiheessa kävelemme kahden. Se ei ole mitenkään outoa tai erityistä, sillä näin käy kaikille lähteville, mutta jotkut lähtevät yksin, me lähdemme kahden. Koska matka ei ole pitkä, kävelemme, ja koska matka ei ole pitkä ei meillä ole erityistä kiirettäkään. Hitaasti valumme kohti määränpäätä, ehkä poikkeamme hiukan suorimmalta tieltä, mutta etenemme kuitenkin määrätietoisesti. Sitten tulee se hetki kun meidän pitäisi erota. Hiukan ennen sitä pysähdymme, ehkä katselemme ympärillemme ja keskustelemme rakennuksista, monumenteista, puiston puista tai taivaan tähdistä. Se riippuu aivan siitä mitä juuri sillä hetkellä sattuu kohdallemme osumaan. Askeleet käyvät verkkaisemmiksi ja puheen tauot pitenevät. Kun tulemme ovelle saattaa hän olla unohtanut että hänellä on lainaamani huivi, tai sitten hän ottaa sen hartioiltaan. Jos hän ottaa sen voin kertoa siitä tarinan, mikä huivi se on ja mistä, tai sitten ei. Jos hän taas unohtaa sen hän huomaa sen hyvin pian ja haluaa palauttaa sen. Mutta näin ei luonnollisestikaan käy koska kertomukseni tulesta, savusta ja rummusta jäi sirkuksessa kesken, ehdotan että kerron sen loppuun ennen kuin eroamme.

Me siis menemme sisään lämpöisiin huoneisiin, riisumme päällysvaatteet ja istahdamme jatkamaan tarinan loppuun. Koska ulkona oli viileää päätämme juoda kupilliset kuumaa teetä. Teestä taas syntyy uusi puheenaihe, mitä lajia ja miten valmistettuna. Haudutettuna kannussa vai viilennettynä lasissa. Tuleeko sokeria, sitruunaa vai kenties jotain yrttejä. Miten tee perinteisesti kuuluu valmistaa ja miten se tulee nauttia. Mikä on oikea lämpötila ja vahvuusaste. Ja sitten tietysti se mistä teestä pidämme eniten, miten makumme poikkeavat jos poikkeavat ja onko jokin erityinen teelaatu jota emme ole vielä maistaneet ja miltä se mahtaisi maistua nyt. Tässä ja nyt. Mikä on eksoottisin paikka jossa olet juonut teetä, mikä eksoottisin paikka jossa viljellään teetä ja mikä eksoottisin laji jota olet maistanut tai sitten et. Teehen liittyy paljon perinteitä ja tapoja joista voimme kertoa toisillemme joko kokemuksia tai vain tietoja ja mahdollisia oletuksia, jos nimittäin emme tiedä. Aina toinen tietää jotain mitä toinen ei tiedä ja lopulta keskustelumme teestä ohittaa alkuperäisen tarinan joka jää edelleen odottamaan jatkoa ja loppuaan.

Tunnemme miten lämmin juoma lämmittää kehomme ja illan koleudesta viileät kädet lämpenevät kupin posliinipinnasta. Höyry tunkeutuu sieraimiin ja hyväilee kasvoja. Aromit avaavat aistimme ja koemme huoneen hämärän tunnelman niin tämän hetken kuin tarinoidemme kautta. Huone muuttaa muotoaan ja voimme kuvitella sen teehuoneeksi jossain kaukaisessa maassa, paikassa jossa kumpikaan ei ehkä ole vielä käynyt, mutta on haaveillut siitä. Tai sitten voimme muistella menneitä aikoja ja paikkoja, kertoa niistä toisillemme muistoja kuin uusia tarinoita joita emme vielä koskaan ole kertoneet kellekään. Kun tee viilenee ja kupit tyhjenevät tulee hetken hiljaisuus, seuraavan hetken odotus, kellon viisari liikahtaa hitaasti seuraavan tunnin kohdalle ja meidät valtaa levoton odotus. Siihen hetkeen jos johonkin sopii jatkaa alkuperäistä tarinaa joka jäi kesken. Luonnollisesti on jo myöhä ja se tekee meistä molemmat ehkä hiukan levottomiksi, mutta tarinaa ei voi jättää keskenkään koska se odottaa jännittyneenä jatkoaan.

Sirkuksessa siis kerroin alun, eli miten tuli oli ensimmäinen, savu toinen ja rumpu kolmas. Koska istumme vierekkäin se antaa minulle mahdollisuuden tarttua häntä kädestä, asettaa se hänen sydämelleen ja osoittaa että rumpu on tavallaan kuin sydän. Tunnet sen lyönnit, miten se rummuttaa ja viestittää mitä sielullasi on sinulle kerrottavaa. Ehkä rumpu keksittiin juuri siksi että sydän rummuttaa yksilöllistä sanomaa sinulle ja minulle, joten tämä samainen rytmi voi siis toimia myös viestinnän välineenä. Jokaisella on sydän ja jokaisella sydämellä on viestinsä kerrottavanaan. Rumpu siis mahdollisti viestinnän laajentamisen sisäisestä mikrokosmisesta viestinnästä makrokosmiseen ihmisten ja yhteisöjen väliseen viestintään. Ja kun pidän häntä kädestä, pidän hänen kättään hänen sydämensä päällä, hän tietää mitä hänen sydämensä viestittää hänelle ja hänen silmissään minä voin lukea sen mitä se sanoo hänelle ja miten hän sen sanoman tulkitsee. Niinkö yksinkertaista se on. Vain tarina ja käsi sydämellä. Käsi kädessä ja käsi sydämellä. Niin yksinkertaista se on.

Siinä vaiheessa yö on kääntymässä jo aamuun. Ennen sarastusta olemme saaneet tarinan tähän vaiheeseen, mutta se ei vielä tarkoita sitä että tarina on loppu. Ei tästä se vasta alkaa. Tai sitten se on jo kokonaan toinen tarina. Kuka tietää mitä sen on, sen asian selvittämiseen voidaan joskus tarvita kokonainen elämä tai kaksi.