Se oli kuin uusi tuleminen, alku ja jatko samassa olemuksessa. Hän oli aivan niin kuin silloin kun tapasin hänet ensimmäisen kerran paitsi että nyt tunsimme toisemme. Tiesimme toisistamme asioita joita ehkä kukaan muu ei tiennyt, niin ainakin oletin. Enkä usko että kukaan muu koskaan oli tiennyt sitä mitä me tiesimme tai että olisimme koskaan kumpikaan kokeneet sellaista kenenkään muun kanssa, sillä kyseessä oli hyvin yksilöllinen tapahtumiin ja tilanteisiin liittyvä kokemus jollaista ei voi toistaa missään olosuhteissa. Se mitä tapahtuu nyt, tapahtuu tässä ja vain tämän kerran. Ensi kerralla se on jo toinen kokemus ja hiukan erilainen. Kokemuksemme kietoutuvat toisiinsa helminauhan lailla ja ilman edellistä helmeä seuraava ei saa sille ominaista luonnettaan. Helmet täydentävät toisiaan ja lopulta kun helminauha on täysi siitä syntyy kokonaisuus. Me siis kokosimme helminauhaa.
Jonkinlainen syvä rauha valtasi minut kun olin hänen kanssaan. Kaikki tuntui olevan kohdallaan eikä mikään voinut järkyttää tätä olotilaa. Kun kuljimme yhdessä tuntui kuin jalkani olisivat astuneet valmiiksi painettuihin jälkiin. En ollut vaarassa kompastua vaan jokainen askel aivan kuin osui valmiiseen askelmerkkiin. Välillä tuntui kuin olisimme leijuneet ilmassa ja kun totuin tähän ajatukseen saatoin edetä vailla epäilyksen häivää kohti tulevaa tuntematonta päämäärää. Sen saavuttaminen on ilmeistä ilman syvällistä suunnitelmallisuuttakin. Tunsin, että niin mieleni kuin kehoni alkoi tottua ajatukseen siitä ettei kaikkea tarvitse miettiä etukäteen. Tulevaisuus tulee vastaan juuri sellaisena kuin se on ja yhdessä voimme hyväksyä sen sellaisena kuin se tulee, vailla epätietoisuutta ja epävarmuutta. Tämä huumaava tila minussa oli hänen aikaansaamansa. Luotin häneen ja itseeni enemmän kuin koskaan ennen keneenkään muuhun ja se teki kokemuksistani täydellisiä kokonaisuuksia jotka sulautuivat yhteen kuin palapelin palaset vailla epäilystä siitä onko asetelma varmasti oikea.
Emme puhuneet paljon, vaelsimme kohtalon meille viitoittamaa tietä läpi kokemusten. Kun mietin tätä, oivalsin, että kieli on itse asiassa hyvin alkeellinen kommunikaatiomuoto. Sanat voidaan niin helposti ymmärtää väärin. Paljon helpompaa on ymmärtää ne väärin kuin oikein, jos edes mitään oikeaa on. Elämäni filosofia muuttui hetki hetkeltä yhä romanttisemmaksi, olin läsnä niin hyvässä kuin pahassa, mutta vain hyvä saattoi koskettaa minua. Tämä tuntuu oudolta, eikä sitä voi ehkä sanoin selittää, sillä kuten mainitsin kieli tuntui menettävän merkityksensä ja sanoista tuntui tulleen vain kuin tienviittoja tai liikennemerkkejä jotka opastivat meitä eteenpäin. Tie jota kuljimme oli selkeä ja suoraviivainen, sääntöjen noudattaminen ei ollut tärkeää silloin kun kuljimme samaan suuntaan vailla epäilyksiä ja harha-askeleita.
Päivät seurasivat toistaan. Rutiinien lisäksi meille jäi aikaa toisillemme. Iltaisin tapasimme kävellä kaupungin autioilla kaduilla, siellä mistä ihmisten kiireinen virta oli johtanut pääkaduille ja missä kukaan muu ei juuri tavannut liikkua. Vanhat talot, kiviset kadut ja askeltemme kaiku porttikongeissa rauhoittivat mielen. Oli kuin olisimme olleet kahden tässä maailmassa. Jokunen harhaileva ohikulkija tuli vastaan, mutta pääsääntöisesti olimme kahden. Kävellessämme tunsin hänen olemuksensa vetovoimaisuuden ja ajattelin että jonkinlainen painovoimanlakiin verrattava ilmiö veti meitä puoleensa. Jos joskus pysähdyin hetkeksi tunsin miten hän veti minua puoleensa ja jos hän jäi askeleen taakse tunsin miten minun askeleeni hidastui jotta emme ajautuisi liian kauas toisistamme. Kun pimeyden laskeuduttua palasimme huomasin etten ollut tuntenut viimaa ja koleutta, mutta kohmeiset käteni ja viileä ihoni kaipasi hänen lämpöään. Nautimme valon lämmöstä, kynttilöistä, takkatulesta ja höyryävistä teekupeista. Uupuneina painauduimme laskeutuneen yön syleilyyn. Lämpimiin lakanoihin jotka varautuivat lämmöstä ja sähköisestä ilmapiiristä. Lempeän yön samettinen kosketus huumasi meidät ja vaelsimme pimeydessä vailla valoa suljetuin silmin kohti uuden aamun sarastusta. Opin tuntemaan hänet hengityksen rytmistä, tuoksusta, ihonsa pehmeydestä ja sylissäni kaareutuvasta olemuksesta. Valo ja katse tuntuivat menettäneen merkityksensä niinä hetkinä kun lepäsimme yhdessä yön tumman meren lempeillä aalloilla. Joskus pöydälle palamaan jääneen kynttilän säteet valaisivat hämärästi olemuksemme ja aivan kuin salaa annoin katseeni vaeltaa hänen uneen vaipuneen olemuksensa yli. Niinä hetkinä tunsin usein huimausta sillä näky oli niin kaunis ja täydellinen etten voinut uskoa sitä todeksi. Joskus minun oli pakko yrittää havahtua käsittääkseni onko tämä totta vai unta. Ja se oli totta, en ollut unessa.
Todellisuus jossa olin aikaisemmin elänyt oli ollut karu. Elämä oli ollut suloisenkatkeraa. Siihen oli liittynyt vaihtelevasti niin hyvää kuin pahaa, onnea ja epäonnea, onnistumisia ja virheitä. Olin oppinut suhtautumaan kaikkeen varauksella ja hiukan kyynisesti. Minusta oli kasvanut sarkastinen ironiaan taipuva epäilijä. Huomasin että olin muuttumassa tai muuttunut jo. Kaikki katkeruus ja epäonni tuntui kadonneen elämästäni, minusta oli yhtäkkiä tullut hyvin onnellinen ja tasapainoinen. Mietin tätä muutosta minussa ja totesin etten enää ollut se sama, hän oli muuttanut minut ja olin siitä hyvin onnellinen. Huomasin myös etten osannut enää suhtautua epäillen mihinkään uuteen tai erilaiseen. Olin avoin ja luottavainen kaikelle mitä ikinä tapahtuikaan. Tämä muutos oli muuttanut myös asenteeni elämään, minusta oli tullut romanttisen elämänfilosofian tulkitsija ja harras kannattaja. Se luonnollisesti tarkoitti myös sitä että en enää voinut arvioida kriittisesti mitään väärää, koska elämässäni ei enää tuntunut olevan mitään väärää. Olin hyvin hämmentynyt tästä kaikesta. Ensin ajattelin että olin ehkä menettänyt arviointikykyni tai ainakin osan siitä, mutta toisaalta se onni joka minua oli kohdannut oli tehnyt kriittisestä arviointikyvystäni tarpeettoman. Totesin että muutos ei kosketa yksinomaan minua, vaan että muutos on tapahtunut koko elinympäristössäni. Koko maailma ympärilläni näytti muuttuneen.
Kun koko maailma on muuttunut, se että opit ymmärtämään sitä ei riitä, sinun on opittava myös elämään sen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti